keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kiva päivä

Ja ihan ensimmäisenä
ANTEEKSI,
että blogissa on ollut yli kaksi kuukautta ihan hiljaista.
Emäntä sanoi, että on ollut kaikenlaista hässäkkää.
Jaa - se on sellaista.

Mutta nyt päästään asiaan.
Tänään oli kiva päivä!
Arkipäivä ja sekä Emäntä että Isäntä olivat vapaapäivällä. 
Vietimme pitkän rupeaman koirapuistossa:

Siellä on kaikenlaista kivaa tekemistä 
ja siellä on kavereita.

Hyppinen on kivaa!
Hypähtelen esteen yli ees ja taas ja nyt on jo viisi lautaa esteessä.




Tykkään kävellä sillan yli,
ei minua tarvitse edes käskeä kulkemaan tästä vaan
menen siitä aina ihan vaan muina koirina ja huvikseni.



Varmistan kuitenkin, että Emäntä tai Isäntä näkee, että menen sillan yli. Kun teen sen oikein, saan siitä naksupalkkion. Nam.


 Vähän otti pattiin, kun tällainen Piki tuli häiritsemään - Piki on pentu ja tosi railakas tyyppi. Piti sille osoittaa, että anna mun tehdä rauhassa näitä mun hommia.


Pallon pelaaminen on ihan superihanaa. Etenkin kun jostain puskasta löytyy tämä vanha likainen ja ruttuinen jalkapallo, josta on jo ilmatkin pihalla.



 Tosin palloleikeissä on se vaara, että muutkin haluavat leikkiä pallolla.
Yksi pallo - monta ottajaa. Hmmmm.
Dolly vei pallon - annan sen sille ihan sovulla.
Paitsi, että Dolly on kyllä maailman kiltein Saksanpaimenkoira.




Koirapuiston muita koirakavereita tänään.




 Koirapuiston jälkeen menimme rantaan.
Siellä oli tällainen ihana pesue liikenteessä.


 Lopulta pesue oli uinut tarpeeksi kauas niin, että minäkin pääsin pulahtamaan veteen.
Ai että oli ihanaa.


Taustalla näkyy muuten Vuosaaren Satama.
Sinne ne tulevat ne kaikki naksulaivat....

Nauttikaa tekin kivasta päivästä, mitä kivaa se sitten itsekullakin teillä on!
Jatketaan harjoituksia.

Pus ja wuuuh ja puli puli