Arvakkaa mitä!
Kevät on ny tullu!
Emäntä luki Odeliuksen blogia ja Frankfurtissa krookukset ja lumikellot jo kukkivat ja muutkin kasvit pukkaavat jo pitkää vihreää vartta.
"Hmmmm" - sanoi Emäntä - "lähdetääs Tessu näin vapaapäivän kunniaksi katsomaan, löytyiskö täältäkin jo kevään merkkejä".
Ja niinhän me lähdettiin. Tänään on siis perjantai ja Emännän mielestä se on niin superylellistä lähteä keskellä päivää pitkälle lenkille kun muut ovat töissä. Mielessään se hihittää, että hih hiih, istukaa siellä konttuureissanne kun me Tessun kanssa painetaan lenkille keskellä päivää. Syntistä, vois joku sanoo...
Vaikka on vielä helmikuu, niin lämpötila oli plus kuusi astetta ja aurinko paistoi ohuen pilviverhon läpi. Ja harvinaista herkkua - oli tyyntä!
Ja mitä ihanaa me löysimmekään:
avovesi oli jo ihan lähellä rantaa ja jäät olivat vain hauraita pitsisiä lauttoja
jääpitsiä
veden pinnan päällä ja alla
railo, joka johtaa universumin mustaan aukkoon
sorsat olivat jo keväthuumassa, pesu käynnissä, jotta sitten flaksi käy....
ja wau - ihanat isokoskelot!
Voi miten hauskaa! Kolme isokoskeloa uiskenteli jo aika lähellä rantaa.
Siellä taitaa olla triankelitraama kun on kaksi urosta ja yksi naaras...
Joutsenpariskunta oli myös ihan rannan tuntumassa.
Ne eivät olleet moksiskaan ohi kulkevista ihmisistä ja koirista.
Vapaapäivän pitkillä päivälenkeillä on hauskaa myöskin yksi asia:
saa haistella oikein kunnolla ja rauhassa.
Emäntä aina sanookin, että nyt ei oo kiire, katsellaan, kuulostellaan ja haistellaan.
Nythän kevät tuo paljon uusia hajuja. Monet ovat sellaisia hajuja, että haistelen niitä ensimmäistä kertaa, koska tämähän on minun ensimmäinen kevääni.
(Huomautan muuten, että mulla on kohta synttärit. 15.3. täytän vuoden. Lahjoja, erityisesti pehmoleluja, saa antaa.)
Ja mitä tulee niihin silmuihin, niin kyllä me niitä Emännän kanssa löydettiin:
Voidaan kertoa Odeliukselle, että kyllä täälläkin jo vihertää!
Olen tottunut, että Emännällä on aina joskus kamera mukana.
Joudun silloin vähän odottelemaan, kun se näkee jonkun mielenkiintoisen asian.
Olen kyllä hyvä odottamaan!
Kotimatkalla tein löydön: aivan mielettömän hienon kepin!
Siinä oli kaikki kohdallaan: hyvä kuiva pinta, ei irtoroskia, puun kuoret olivat jo mädäntyneet joten keppi oli sileä ja lisäksi tuoksu oli aromaattinen. Nuuuhhhh puuuuhhhhh
Kannoin sitä lähes puoli kilometriä ja uimahallin kohdalla eli melkein kotona jäin sitten keppiä kalvamaan.
Mä niiiinnnn raaaakaaastaaan
kantaa keppejä!
Ja pureskella niitä.
Eikä muuten ollut mikään ihan pieni keppi!
Siinä sitten makoilin kepin kanssa uimahallin kävelytien vieressä.
Mutta sitten Emäntä sanoi jotain, joka sai karvaiset luppakorvani herkistymään:
se sanoi jotain että syömään. Emäntä sanoo kyllä aina niin monta sanaa, että sieltä on välillä vaikea erottaa niitä tärkeitä sanoja mutta kyllä tämän sanan ymmärrän AINA.
SYÖMÄÄN!
ONKO TESSULLA NÄLKÄ?
RUOKAAAAAA!!!!
Jopa tulin torhakaksi!
Sillä hetkellä unohdin kepin ja lähdin vitomaan kotiin kuin Viitamaan susi.
Ja kappas, olimme olleet kaksi tuntia reissullamme.
Ei ihme, että meillä molemmilla oli NÄLKÄ.
RUOKAAAAA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti